Soliferian historiikki

Soliferia on Solifer-merkkisiä mopoja käsittelevä sivusto, jonka tavoitteena on toimia kokoontumispaikkana sekä tietolähteenä kaikille Solifer-mopoista kiinnostuneille harrastelijoille. Tämä sivu kertoo miten Soliferia on kehittynyt sellaiseksi kuin se nykyisin on.

Petteri Bambergin kotisivu (1999 - 2003)

pb_kotisivut.png

Ilomantsin lukiossa opiskellessani tulin väsänneeksi ensimmäiset kotisivuni. Sivujen nimi oli huiman omaperäinen, Petteri Bambergin kotisivu, ja ne olivat tyypilliset "minä ja harrastukseni"-tyyliset henkilökohtaiset kotisivut. Sivujen sisältö painottui enimmäkseen Solifer-mopoihin, mutta joukossa oli myös jonkin verran asiaa ilma-aseista, sekä Amiga-merkkisistä tietokoneista.

Sen aikaisen kotisivumuodin mukaisesti sivuilla oli myös vieraskirja, jonne sivuston kävijät pystyivät jättämään kommentteja sekä esittämään mopoaiheisia kysymyksiä, joiden ratkomisessa saattoi sitten hyvällä tuurilla saada minulta tai muilta käyttäjiltä apua. Vieraskirja toimi siis ikään kuin köyhän miehen keskustelufoorumina.

Sivusto oli toteutettu kokonaan HTML 4:llä ja niissä käytettiin kehyksiä. Oman kädettömyyteni lisäksi osasyynä teknisen toteutuksen ankeuteen oli se, että tein sivut alusta alkaen omistamallani Amiga 1200 -tietokoneella, jolle saatavilla olevat nettiselaimet eivät ymmärtäneet tyylisivujen tai muiden "hienouksien" päälle. Myöskin käyttämäni ilmaispalvelimet (Sunpoint, Tripod ja Geocities) asettivat omat rajoituksensa kotisivujen sisällölle.

Soliférian prototyyppi (2003)

soliferia0.png

Vuonna 2003 mielessäni heräsi ajatus laittaa vanhat kotisivuni täydelliseen remonttiin ja keskittyä uusissa sivuissa pelkästään Solifer-mopoihin. Sivuston nimi, Soliféria, oli väännös sanoista "Solifer" ja "caféteria" ja sen oli tarkoitus ikään kuin korostaa sivuston merkitystä Solifer-harrastajien yhteisenä kokoontumispaikkana.

Jossain vaiheessa innostus sivujen uudistamiseen kuitenkin lopahti ja Soliféria unohtui kiintolevyni sopukoihin.

Soliféria #1 (2003 - 2005)

soliferia1_etusivu.png

Vuoden 2003 loppupuolella siirryin Amigasta kokonaan Windows-käyttäjäksi ja Internet Explorer -selaimen mukanaan tuomat uudet ominaisuudet sytyttivät uudelleen kipinän kotivujen päivittämiseen. Hylkäsin aiemmin väsäämäni prototyypin ja aloin työstämään Solifériaa puhtaalta pöydältä käyttäen tällä kertaa tyylisivuja pelkän puhtaan HTML-koodin sijaan. Tällä kertaa kiinnitin myös huomiota koodin oikeaoppisuuteen ja pidin huolta siitä, että sivut menivät läpi HTML-validaattorista.

soliferia1_foorumi.png

Uusi Soliféria löysi kotinsa MTV3:n ilmaisen modeemiliittymän kylkiäisenä tulleelta kotisivutilalta, jolla ei ollut lainkaan mainoksia. MTV3:n kotisivupalvelin ei kuitenkaan tukenut mitään ohjelmointikieliä, joten keskustelufoorumi oli hankittava joltain ulkopuoliselta palvelulta. Pitkän etsiskelyn päätteksi Runboard.com osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Runboardin ylläpitämät keskustelufoorumit olivat erittäin hyvin muokattavissa omia tarpeita vastaavaksi niin ulkoasun kuin tekstien osalta.

soliferia1_galleria.png

Olin alusta alkaen pyörittänyt kotisivuillani hyvin yksinkertaista kuvagalleriaa, jossa pidin esillä käyttäjien minulle lähettämiä kuvia mopoistaan. Soliférian kuvagalleriassa kuvat oli ryhmitelty omistajan mukaan ja kuvien lisäksi käyttäjät pystyivät liittämään galleriaosioonsa myös lyhyen kuvaustekstin omistamistaan mopoista.

Kuvagallerian ylläpito sujui täysin käsipelillä, eli käyttäjät lähettivät kuva- ja tekstimateriaalin minulle sähköpostitse ja muokkasin ne sitten kotisivuille sopivaan muotoon. Kuvagallerian kasvaessa tällainen systeemi osoittautui kuitenkin hyvin vaivalloiseksi, joten pistin vireille suunnitelmat galleriasivun muuttamiseksi "itsepalvelujärjestelmäksi".

Soliferian 1. version tullessa tiensä päähän sivuston galleriassa oli 60 galleriakuvaa ja 20 käyttäjää. Keskustelufoorumille ehdittiin taas kirjoittaa yhteensä 2086 viestiä 28 käyttäjän voimin.

Soliferia #2 (2005 - 2007)

soliferia2_etusivu.png

Aloitin vuonna 2004 opintoni Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa ja pääsin tutustumaan PHP-kielen ja relaatiotietokantojen saloihin. Kesällä 2005 päätin sitten laittaa oppimani taidot hyötykäyttöön ja tuloksena oli Soliferian 2. versio (nimessä oleva é-kirjain alkoi tuntumaan turhalta hienostelulta, joten korvasin sen tavallisella e-kirjaimella).

Tällä kertaa päätin unohtaa ilmaiset kotisivutilat suosiolla ja vuokrasin sivuille kotisivutilaa Futuron Internet Oy:ltä. Palvelimella olleen PHP-tuen ansiosta pystyin erottamaan sivun perusrungon sekä sivujen varsinaisen asiasisällön toisistaan, jolloin sivuston päivittäminen helpottui huomattavasti. PHP-tuki mahdollisti myös suunnitteilla olleen uuden kuvagalleriajärjestelmän toteuttamisen.

Uudessa kuvagalleriassa käyttäjät pystyivät itse lisäämään ja poistamaan kuvia omissa galleriaosioissaan sekä muokkaamaan niiden kuvauksia. Muut käyttäjät pystyivät myös kommentoimaan galleriassa olevia kuvia.

Myöhemmin galleriaan lisättiin myös mahdollisuus videoleikkeiden lisäämiseen. Koska videoleikkeet veivät paljon levytilaa, säilytettiin niitä varsinaisen kotisivupalvelimen sijaan Elisa-laajakaistaliittymäni kylkiäisenä tulleella 500 megatavun kotisivutilalla, jonne galleriajärjestelmä siirsi ne FTP-yhteyden yli tallennusvaiheessa.

Vuoden 2006 loppupuolella vaihtui myös keskustelufoorumiohjelmisto phpBB2:sta MyBB:n. Syynä vaihtoon oli se, että MyBB oli kätevän template-systeeminsä ansiosta huomattavasti helpommin muokattavissa haluamansa näköiseksi. Myös päivittäminen uudempaan versioon onnistui MyBB:ssä paljon kivuttomammin.

Soliferia #3 (2007 - 2008)

soliferia3_etusivu.png

Vuoden 2007 puolivälissä Soliferian ulkoasulle tehtiin täysremontti. Etusivua muutettiin siten, että siinä näkyi aina uusin Solifer-galleriaan lisätty kuva ja sen alla päivittäin satunnaisesti valittu "päivän kuva". Lisäksi kaikki sivustolla olleet Solifer-mopojen mallitiedot ja muu materiaali siirrettin MediaWiki-ohjelmiston päällä pyörivään Solifer-wikiin, jolloin niiden sisältö oli kaikkien käyttäjien muokattavissa. Kotisivutilan vuokraamisesta koituvien kustannusten kattamiseksi sivulle lisättiin myös Googlen mainosbannereita.

Futuronin webhotellipalvelun yleiseen takkuiluun kyllästyneenä päätin lopulta siirtää sivuston EdullinenWebhotelli-nimisen palveluntarjoajan alle. Samalla sivuston käytössä ollut levytila moninkertaistui, jolloin myös Solifer-galleriaan tallennettavien videoiden enimmäiskokoa voitiin nostaa.

Soliferia #4 (2008 -)

soliferia4_etusivu.png